Kenen pitää maksaa viulut

Irlannin kriisi osoittaa jälleen, ettei Euroopan unioni ja euro tuo vakaata kehitystä. Sadat tuhannet, jopa miljoonat ihmiset joutuvat nyt maksamaan EU:n markkinaideologian ja finanssipääoman vallan seuraukset työttömyytenä, palkkojen ja eläkkeiden leikkaamisena, julkisten palvelujen alasajona ja asuntokriisinä.

Martti Vaskonen

Jyrki kataiset ja olli rehnit uskottelivat taannoin kaiken sujuvan toisin. Pankit jakoivat kilvan lainoja. Pörssikurssit ja asuntojen hinnat nousivat. Irlannissa alhainen pääomavero (vain 12,5 %) paisutti pankkisektorin monta kertaa suuremmaksi kuin maan talous.

Kasinotalouden kuplien nyt puhjetessa suursijoittajien ja pankkiirien rahat uhkaavat kadota, joten he huutavat apuun hallituksia –  pelastamaan ne veronmaksajien kustannuksella. Markkinapuheesta jää jäljelle kova ydin: voitot yksityistetään harvoille ja tappiot maksatetaan muulla yhteiskunnalla.

Finanssi- ja talouskriisin pääsyy on suursijoittajien ja -omistajien ahneus ja pääomien vapaus. Keinottelijat pelaavat jo Portugalin ja Espanjan lainoilla ja koroilla – EU:n keskuspankin myötävaikutuksella. Pankit saavat keskuspankista rahat yhden prosentin korolla ja lainaavat ne valtioille monta kertaa kalliimmalla. Euroopan keskuspankki voisi halutessaan rahoittaa jäsenmaita suoraan, näin estettäisiin pankkien keinottelu (http://rahajatalous.wordpress.com/).

Euroeliitin esittämät yhä kovemmat leikkaukset kansalaisten toimeentuloon ja julkisiin menoihin vievät Euroopan lamaan ja romuttavat vuosikymmenten saavutukset sosiaaliturvan ja julkisten palvelujen kehittämisessä.

Nyt tarvitaan vasemmiston, ay-liikkeen ja kansalaisliikkeiden toimintaa ympäri Eurooppaa,  myös Suomessa, jotta kriisin laskuja ei maksateta pieni- ja keskituloisilla ihmisillä. Leikkausten sijaan on laman torjumiseksi lisättävä investointeja julkisiin palveluihin, ympäristöteknologiaan ja kohtuuhintaiseen vuokra-asuntotuotantoon. Tarvitaan eurooppalainen minimipalkkajärjestelmä: sama palkka samasta työstä samassa maassa. Köyhyyden torjumiseksi on heti parannettava perusturvaa. Kriisin torjumiseksi on otettava rahaa sieltä, missä sitä on liiankin kanssa – verottamalla suuria tuloja, suuria pääomia ja suuria yhtiöitä.

Kriisin syypäät, pankit ja pankkiirit pitää laittaa myös vastuuseen sen laskuista. Jollei pankkien valtaa ja pääomaliikkeiden vapautta rajoiteta, kuljetaan vain kriisistä toiseen. EU:n ajaman pankkien tukemisen sijasta on ryhdyttävä määrätietoisesti rajoittamaan keinottelua ja finanssipääoman valtaa. Esimerkiksi julkisten palvelujen yksityistäminen ja eläkerahastojen varojen sijoittaminen pörssikeinotteluun on lopetettava. Keinottelua on rajoitettava myös rahoitusmarkkinaverolla ja pörssikaupan verolla. Taatakseen kansalaisille turvallisuuden ja vakauden, yhteiskunnan on otettava pankit omistukseensa ja Euroopan keskuspankki demokraattiseen valvontaan..

Demokraattisen päätöksenteon ja hallinnon turvaamiseksi meidän on luotava osallistuva demokratia, joka lisää työntekijöiden ja kansalaisten todellisia vaikutusmahdollisuuksia.  – On aika ottaa suunta eurokomennosta toisenlaiseen Eurooppaan.

Martti Vaskonen, Suomen kommunistisen puolueen Joensuun piirijärjestön pj, eduskuntavaaliehdokas

Advertisements

Avainsanat:, , , , , , , , , , , , , , , , ,

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: