Tuhokapitalismi opettaa

Tutkija ja tietokirjailija Naomi Klein valitsi pääteoksensa nimeksi Tuhokapitalismi. Nimellä kirjailija viittaa seurauksiin, mihin äärimmäisyyksiin viety yksityistäminen johtaa. Tämä tuhoisa talousoppi, uusliberalismi sai jalansijan Suomessa 1990-luvulla. Kuinka tuhokapitalismi toteutuu, sen ymmärtävät paremmin nyt kainuulaiset Talvivaaran ympäristöonnettomuutta selvittäessään. Kainuulaiset ovat kokeneet sen, mitä luonnonvaroiltaan rikkaalla maaperällä olevat alkuperäisasukkaat ovat kokeneet eripuolella maapalloa. Rahallinen hyöty on mennyt pienelle kansalliselle eliitille,  sekä pörssikeinottelijoille, joitten isänmaa on veroparatiisit.

 

Verorahoja Talvivaaraan pumpattiin noin 130 miljoonaa euroa. Kaivostoiminnan ympäristöhaittojen valvontaan rahaa ei haluttu myöntää, eikä kaivoksen toimintaa haluttu estää, vaikka ongelmat tulivat esiin. Suomen poliittinen eliitti oli kaivoshankkeeseen sitoutunut nykyistä presidenttiä myöten omistamalla Talvivaara Oy:n osakkeita.

 

Nyt kun into lyödä rahoiksi Talvivaaran osakkeilla on hiipunut, voimme jo ajatella, kuinka tästä eteenpäin. Toteutuuko  tässä se, mikä on toteutunut keinottelutaloudessa Euroopassa? Voitot on yksityistetty ja tappiot sosialisoitu, siirretty veronmaksajille.

 

Talvivaara Oyj listautui vuonna 2008 Lontoon pörssiin ja entä nyt, onko pörssissä ovensuukyselyä tehty, kuka on valmis korvaamaan ympäristövahingot, vai jätetäänkö ne kainuulaisille?

 

Sotkamon Talvivaarassa avattu nikkelikaivos löytyi Geologisen tutkimuskeskuksen tutkimuksissa 70- ja 80-luvun vaihteessa. Tällöin esiintymä havaittiin suureksi, mutta verrattain heikkolaatuiseksi. Tämän vuoksi sen hyödyntäminen ei ollut kannattavaa perinteisillä rikastusmenetelmillä, eikä bioliuotusmentelmää haluttu käyttää suuressa mitassa siihen liittyvän riskin vuoksi. Outokumpu Oyj möi kaivosoikeudet ja seuraukset tiedämme nyt.

 

Malmivarojen hyödyntämiseen liittyvät ympäristöriskit ovat siirtyneet kansalaisille, siksi olisi luonnollista, että kaivostoiminta on yhteiskunnan omistamaa ja valvomaa. Tarpeettomista riskeistä yhteiseen hyötyyn on kestävä toimintalinja ja siihen on siirryttävä. Uusliberalismin, tuhokapitalismin aika on ohi.

 

 

Martti Vaskonen

Advertisements

2 thoughts on “Tuhokapitalismi opettaa

  1. auvo rouvinen marraskuu 21, 2012 6:33 pm Reply

    Tieto, ei tieteiskirjailija. Luullakseni painovirhe sulla mut kaikki lukijat ei liene Kleiniä lukeneet joten täsmennän.

  2. Hannu Ketoharju marraskuu 26, 2012 6:28 pm Reply

    Hyvä juttu

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

%d bloggers like this: