Punaiset suvipäivät järjestettiin tänä vuonna Iisalmen Runnilla

Perinteeksi muodostuneet Punaiset suvipäivät järjestettiin tänä vuonna kesäkuun viimeisenä viikonvaihteena Iisalmen Runnilla. Leppoisissa tunnelmissa kuultiin puheenvuoroja ja keskusteltiin uudesta osuustoiminnasta, EU:n talouskurista ja isäntämaasopimuksesta, sekä kamppailusta nollatuntisopimuksia vastaan ja aloitteista työajan lyhentämiseksi.

Mitä ovat uusosuuskunnat?

Tutkija ja vapaa toimittaja Hanna Moilanen Pieksämäeltä selvitteli osuustoiminnan historiallista taustaa sekä uuden osuustoiminnan nousua. Moilasen mukaan osuustoiminta syntyi taloudellisesti vaikeina aikoina ihmisten yhteisölliseksi selviytymiskeinoksi 1900-luvun alun Suomessa. Se oli alkujaan liikettä vähäväkisten torppareiden ja mäkitupalaisten aseman parantamiseksi. Haluttiin korjata epäreiluja kauppatapoja. Osuustoimintaan liittyi myös idealistisia haaveita toisenlaisesta yhteiskunnasta, jossa työn tulokset kuuluisivat työntekijöille. Seurauksena on ollut kuitenkin sopeutuminen valtavirtaiseen talouteen, vaikka edelleen Suomi on osuuskuntien luvattu maa seitsemällä miljoonalla jäsenellään.

Moilasen mukaan uudet osuuskunnat syntyivät Suomessa 1990-luvulla työttömien työosuuskuntina laman seurauksena. Mukaan lähteneet olivat moniosaajia ja osuuskunnan perustamisen taustalla oli oikeus palkansaajien työttömyysturvan säilymiseen silloin, kun osuus yrityksessä jää alle 15 prosentin. 2000-luvulla ovat tulleet sitten asiantuntijoiden ja luovien alojen osuuskunnat.

– Osuuskuntien jäsenille tekemäni kyselyn perusteella mukana olemiselle on erilaisia syitä. Osuuskunta toimii, vaikkei töitä olisikaan aina. Joku saa soviteltua päivärahaa, toinen apurahaa luovilla aloilla. Osa tavoitteleekin osa-aikaista työtä perheen, harrastusten tai elämänarvojen vuoksi. Joillakin terveyssyyt estävät kokoaikaisen työnteon, osa kerää toimeentuloa monista eri lähteistä. Osa ei ole saanut töitä riittävästi, ovat silti tyytyväisiä osuuskuntaan. Osa saa toimeentulonsa osuuskunnan ulkopuolelta, mutta haluaa pitää jäsenyyden kaiken varalta.

Moilasen mukaan 2000-luvulla on syntynyt erilaisia palveluosuuskuntia. Rautavaaralla on syntynyt laajakaista- ja kaukolämpöosuuskunnat kunnan aktiivisella toiminnalla. Kyläkauppoja on syntynyt osuuskuntapohjalta, päiväkotiosuuskuntia, kaupungeissa ruokaosuuskuntia, jokunen pienkustantamokin on aloittanut osuuskuntana.

Moilasen mukaan pienosuuskuntia on kuitenkin vähän. Syynä voi olla, että meillä menee vielä niin hyvin, ettei tarvetta ole. Yhteistoiminta on myös vaikeaa tai omalla osaamisella ei ole kysyntää ja vallitseva talouskäsitys pakottaa kilpailulla uomaansa. Kunnat kilpailuttavat hankinnoissaan pieniä ja suuria samassa sarjassa.

– Parhaimmillaan osuuskunnat ovat resurssien ja voimavarojen yhdistämistä. Tekijöiden liikkeenä ne muovaavat maailmaa ja tuottavat muutoksen. Tunnistammeko lähipiiristä tarpeita uusille osuuskunnille? Mikä voisi olla osuuskuntien rooli kasvun jälkeisessä sosiaalipolitiikassa? Näemmekö osuuskunnat vaihtoehtona valtiososialismille ja kapitalismille Moilanen kyseli lopuksi.

Talouskurista eroon – Euroopassa ja Suomessa

Vaihtoehto EU:lle liikkeen järjestösihteeri Sippo Kähmi selvitteli EU:n talouskuripolitiikkaa ja sitä vastaan noussutta liikehtimistä omassa puheenvuorossaan. Hänen mukaansa Suomen valtiovarainministeriöstä on tullut varjohallitus, joka määrittelee hallituksen politiikan liikkumavaran. On viiden prosentin kestävyysvaje, joka vaatii 10 miljardin leikkaukset. On verosääntö: kokonaisveroaste ei saa nousta ja painopiste on siirrettävä tasaveroihin. On menosääntö, jolla laitetaan julkiset menot kuriin.

– Taustalla on EU:n talouskurisopimus, jonka mukaan valtion budjetin alijäämä ei saa ylittää kolmea prosenttia ja julkinen velka 60 prosenttia bruttokansantulosta. Rajat sinänsä ovat hatusta vedettyjä, eikä niillä ole mitään tieteellistä pohjaa. Suomessa nämä rajat ovat lievästi ylittyneet talouslaman takia ja uhkana oli EU-komission puuttuminen suoraan talouteemme. Nyt hallituksen ohjelma leikkauksineen on tyydyttänyt komissiota ja ilmeisesti se ei tule puuttumaan suoraan valtion menoihin.

– Nämä valtuudet komissio sai, kun Suomen eduskunta hyväksyi vuoden 2012 lopulla ”vakaus- ja kasvusopimuksen”, HE 155/202. Vastaan äänesti vain perussuomalaisten ryhmä, vasenryhmä ja yksi keskustan edustaja.

– EU ja euro natisevat liitoksissaan, kun Kreikka järjestää kansanäänestyksen lainaehdoista 5. heinäkuuta. Kreikkalaisten taistelu, Grexit edustaa radikaalia, kansainvälistä ja solidaarista liikettä talouskuria vastaan. Sitä vastoin Cameronin Britanniassa puuhaama kansanäänestys EU-jäsenyydestä, Brexit edustaa konservatiivista, nationalistista ja sovinistista suuntausta.

Kähmin mukaan EU reagoi kiihtyvällä propagandalla hajoamisuhkaan nostattamalla ”euronationalismia” Euroopan yhdysvallat tunnuksella. Espanjassa on rajoitettu ihmisten mielenosoitusoikeutta määräämällä suuria sakkoja. Suomessa on lehtitietojen mukaan perustettu valtion hallinnossa ”iskuryhmä” EU-kriitikkoja vastaan. Helsingin Sanomat on vaatinut otettavaksi Kreikalta oikeudet pois. Koventuneista asenteista kertoo myös se, ettei Kreikan kanssa ole käyty todellisia neuvotteluja, vaan on vaadittu alistumista Kansainvälisen valuuttarahaston, IMF:n, Euroopan keskuspankin, EKP:n ja EU-komission ohjelman ehtoihin. Vaarana onkin entistä autoritäärisempi hallinto koko EU:ssa.

– Euroopassa on käyty jo vuosia kamppailua EU-politiikkaa vastaan. Lakkoliikkeet ja torikokoukset vuosina 2010 – 2012, Blockupy Frankfurt mielenosoitukset EKP:n politiikkaa vastaan 2012 – 2015, Brysselissä mielenosoitus yhdessä TTIP-verkoston kanssa 2014.

– Etelä -Euroopassa on tapahtunut uusien puolueiden nousu, Syriza Kreikassa ja Podemos Espanjassa. Lontoossa ”Kansan kokous”, Peoples Assennbly Against Appely kokoaa vastarintaa leikkauspolitiikalle. Euroopan vasemmisto on muodostanut talouskurin vastaisen verkoston AAA, ”Alliance Againts Austery”.

– Suomessa on myös uutta liikehtimistä leikkauspolitiikkaa vastaan porvarihallituksen syntymisen jälkeen. ”Kaksi kättä ei riitä” mielenosoitus 10.6. kahden lastenhoitajan aloitteesta kokosi tuhansia ihmisiä. Samoin parin koululaisen aloitteesta syntynyt mielenosoitus 15.6. koulutuksen leikkauksia vastaan sai myös tuhansia ihmisiä liikkeelle. On syntynyt ”Saatte mitä tilaatte” -verkosto tiedottamaan leikkauspolitiikan vastaisista ajatuksista. On myös syntynyt Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -verkosto kokoamaan mielenosoitusta 22.8. Helsinkiin ennen budjettiriihtä. Suomessakin on mahdollista koota laaja yhteisrintama leikkauspolitiikkaa vastaan, arvioi Sippo Kähmi lopuksi.

Kuka on isäntä Suomen ja Naton välisessä sopimuksessa?

Kansalaisaktiivi Aaro Heikkinen Iisalmesta selvitti puheenvuorossaan ns. isäntämaasopimusta ja sen syntyä. Sopimuksen salainen valmistelu tuli esille eduskunnan kyselytunnilla 24.4.2014 edustajien Lapintie ja Yrttiaho toimesta. Ulkoministeri Tuomioja antoi ymmärtää, että sopimus tulee esille eduskunnassa syksyllä 2014 ja se hyväksytään vasta vuonna 2016. Kuitenkin puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg allekirjoitti hallituksen puolesta yhteistyöpöytäkirjan nimellä tunnetun sopimuksen jo 4.9.2014. Asiaa ei käsitelty eduskunnassa ollenkaan, vaikka sopimuksella luovutetaan merkittävää päätäntävaltaa Naton sotilasjohdolle jo rauhan oloissa. Sopimus ei sisällä edes varaumaa ydinaseiden suhteen.

– Suomi sitoutuu sopimuksella toimimaan Naton sotilasdoktriinin mukaan ja perustamaan tukikohtia Suomeen Naton käyttöön. Tässä on kysymys paljosta muusta kuin pelkästä hernekeiton tarjoilusta sotaharjoitusten yhteydessä, niin kuin asia on yritetty kuitata julkisuudessa.

– Vasta kansalaisten aktiivisen painostuksen jälkeen sopimuksesta on tehty virallinen käännös. Kun sen lukee, ei jää epäselvyyttä, kuka tässä on isäntä ja kuka renki. Sopimus vaatii kansallisen lainsäädännön muuttamista monissa kohdissa. Sopimuksen perustuslaillisuus on asetettava kyseenalaiseksi jokaisen lain käsittelyn yhteydessä.

– Ehdottaisin, että sopimuksen vuosipäivänä 4.9. järjestetään mielenilmauksia eri paikkakunnilla, vaikka pienemmälläkin porukalla. Sillä tavalla saadaan pidettyä asiaa esillä, Aaro Heikkinen painotti lopuksi.

Keskustelun aikana päätettiin toimittaa kysely kansanedustajille suhtautumisesta isäntämaasopimukseen.

Miten eroon nollatuntisopimuksista?

Vakiduuni-kampanjan aktiivi Mika Kolehmainen Iisalmesta kertoi kampanjan tavoitteista ja keinoista. Puolitoista vuotta sitten selvitettiin metalliliiton toimesta jäsenistön huolia. 1400 vastauksesta 75 prosenttia liittyi pätkätyöhön. Joten liiton nuoret päättivät käynnistää kampanjan nollatuntisopimuksia vastaan. Asia nostettiin julkisuuteen viime syksynä ja tänä vuonna tammikuun 15. päivänä aloitettiin nimenkeräys kansalaisaloitteeseen. Keräyksen aika päättyy 15.7. ja nimiä on nyt koossa 65 000, joten vaaditut 50 000 nimeä on kirkkaasti kasassa.

– Vakiduunin tavoitteena on kahdeksan tunnin työ ja palkka, niin että toimeentulo saadaan työstä. Nollatuntisopimukset pitää kieltää ja vuokratyöhön on saatava minimipalkka ja vähintään 18 tunnin työaika. Pätkätyö pitää olla vapaaehtoista ja puskurityövoimasta on päästävä eroon. Yrittäjäriski kuuluu yrittäjälle ja työstä on saatava myös kunnon eläke. Vuokratyöhön tarvitaan palkanmaksuvelvoite ja työntekijät ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.

– Aloitteelle saatiin mallia jenkeistä ja Saksasta ja olemme kampanjoineet näkyvästi turuilla ja toreilla alueellisilla tempauksilla. Hallitusneuvottelujen aikaan päivystimme Smolnan edessä. Olemme olleet TV:ssä keskustelemassa, jakaneet lehdistötiedotteita ja olleet somessa näkyvissä. Olemme jopa keränneet ovelta ovelle nimiä kansalaisaloitteeseen.

– Tämä on yhdistänyt eri liittojen ihmisiä ja tukea on tullut Palvelualojen liitolta ja JHL:ältä. Tätä kampanjaa on ollut mukava tehdä ja tällaistahan ay-toiminnan pitäisi ollakin, Mika Kolehmainen korosti lopuksi.

Työaikaa kaikille

JHL-aktiivi Martti Vaskonen Joensuusta vaati työaikaa kaikille puheenvuorossaan. Hänen mukaansa työaikaa on lyhennetty historiassa useampaan kertaan. Siirtyminen kahdeksan tuntiseen työpäivään aikanaan ja myöhemmin viisipäiväiseen työviikkoon on kasvattanut työn tuottavuutta voimakkaasti. Tilastojen mukaan vuonna 1990 tehtiin Suomessa 4,4 miljardia työtuntia ja tänään tehdään aivan sama määrä. Väestö on kasvanut samaan aikaan 400 000 ja ulkomaista työvoimaa on tullut 100 000 työntekijää.

– Yhtälöä on mahdoton ratkaista, ellei yleistä työaikaa lyhennetä ja töitä jaeta uudelleen. Julkisella sektorilla työvoimasta on 80 prosenttia naisia, jotka tekevät kuluttavaa ja vaativaa työtä. Työssä uupuminen näkyy ensimmäiseksi kyynisyyden kasvuna, siinä joutuu potilasturvallisuus uhanalaiseksi.

– ”Kaksi kättä” mielenosoituksen järjestäjät onnistuivat esimerkillisesti saamaan lasten vanhempien tuen mielenosoitukselleen puolustamalla lasten tulevaisuutta. Työelämä tarvitsee inhimillisyyttä, sitä tarjoaa työajan lyhennys.

– Siirtyminen 30-tuntiseen työviikkoon vähentää sairaspoissaoloja ja parantaa monin tavoin elämänlaatua. Samalla kalliiden koneiden käyttöastetta voitaisiin nostaa. SKP:llä on olemassa valmis lakiesitys yleisestä työajan lyhentämisestä jo 90-luvun lopulta. Se on entistäkin ajankohtaisempi.

– Yleinen työajan lyhentäminen ja nollatuntisopimusten kieltäminen täydentävät toisiaan, Vaskonen huomautti lopuksi.

Keskustelussa kävi ilmi, että esimerkiksi Metso Jyväskylässä olisi halunnut siirtyä tuotannossa neljä kertaa kuuden tunnin työaikaan vuorokaudessa, mutta Elinkeinoelämä Keskusliitto esti sen. Porschen tehtailla Saksassa on siirrytty 34 tuntiseen työviikkoon ja työn tuottavuus on noussut kuusi prosenttia. Siinä olisi Sipilällekin mallia tuottavuusloikkaan yleisö naureskeli porukalla.

Hannu Ketoharju