Punaiset suvipäivät järjestettiin tänä vuonna Iisalmen Runnilla

Perinteeksi muodostuneet Punaiset suvipäivät järjestettiin tänä vuonna kesäkuun viimeisenä viikonvaihteena Iisalmen Runnilla. Leppoisissa tunnelmissa kuultiin puheenvuoroja ja keskusteltiin uudesta osuustoiminnasta, EU:n talouskurista ja isäntämaasopimuksesta, sekä kamppailusta nollatuntisopimuksia vastaan ja aloitteista työajan lyhentämiseksi.

Mitä ovat uusosuuskunnat?

Tutkija ja vapaa toimittaja Hanna Moilanen Pieksämäeltä selvitteli osuustoiminnan historiallista taustaa sekä uuden osuustoiminnan nousua. Moilasen mukaan osuustoiminta syntyi taloudellisesti vaikeina aikoina ihmisten yhteisölliseksi selviytymiskeinoksi 1900-luvun alun Suomessa. Se oli alkujaan liikettä vähäväkisten torppareiden ja mäkitupalaisten aseman parantamiseksi. Haluttiin korjata epäreiluja kauppatapoja. Osuustoimintaan liittyi myös idealistisia haaveita toisenlaisesta yhteiskunnasta, jossa työn tulokset kuuluisivat työntekijöille. Seurauksena on ollut kuitenkin sopeutuminen valtavirtaiseen talouteen, vaikka edelleen Suomi on osuuskuntien luvattu maa seitsemällä miljoonalla jäsenellään.

Moilasen mukaan uudet osuuskunnat syntyivät Suomessa 1990-luvulla työttömien työosuuskuntina laman seurauksena. Mukaan lähteneet olivat moniosaajia ja osuuskunnan perustamisen taustalla oli oikeus palkansaajien työttömyysturvan säilymiseen silloin, kun osuus yrityksessä jää alle 15 prosentin. 2000-luvulla ovat tulleet sitten asiantuntijoiden ja luovien alojen osuuskunnat.

– Osuuskuntien jäsenille tekemäni kyselyn perusteella mukana olemiselle on erilaisia syitä. Osuuskunta toimii, vaikkei töitä olisikaan aina. Joku saa soviteltua päivärahaa, toinen apurahaa luovilla aloilla. Osa tavoitteleekin osa-aikaista työtä perheen, harrastusten tai elämänarvojen vuoksi. Joillakin terveyssyyt estävät kokoaikaisen työnteon, osa kerää toimeentuloa monista eri lähteistä. Osa ei ole saanut töitä riittävästi, ovat silti tyytyväisiä osuuskuntaan. Osa saa toimeentulonsa osuuskunnan ulkopuolelta, mutta haluaa pitää jäsenyyden kaiken varalta.

Moilasen mukaan 2000-luvulla on syntynyt erilaisia palveluosuuskuntia. Rautavaaralla on syntynyt laajakaista- ja kaukolämpöosuuskunnat kunnan aktiivisella toiminnalla. Kyläkauppoja on syntynyt osuuskuntapohjalta, päiväkotiosuuskuntia, kaupungeissa ruokaosuuskuntia, jokunen pienkustantamokin on aloittanut osuuskuntana.

Moilasen mukaan pienosuuskuntia on kuitenkin vähän. Syynä voi olla, että meillä menee vielä niin hyvin, ettei tarvetta ole. Yhteistoiminta on myös vaikeaa tai omalla osaamisella ei ole kysyntää ja vallitseva talouskäsitys pakottaa kilpailulla uomaansa. Kunnat kilpailuttavat hankinnoissaan pieniä ja suuria samassa sarjassa.

– Parhaimmillaan osuuskunnat ovat resurssien ja voimavarojen yhdistämistä. Tekijöiden liikkeenä ne muovaavat maailmaa ja tuottavat muutoksen. Tunnistammeko lähipiiristä tarpeita uusille osuuskunnille? Mikä voisi olla osuuskuntien rooli kasvun jälkeisessä sosiaalipolitiikassa? Näemmekö osuuskunnat vaihtoehtona valtiososialismille ja kapitalismille Moilanen kyseli lopuksi.

Talouskurista eroon – Euroopassa ja Suomessa

Vaihtoehto EU:lle liikkeen järjestösihteeri Sippo Kähmi selvitteli EU:n talouskuripolitiikkaa ja sitä vastaan noussutta liikehtimistä omassa puheenvuorossaan. Hänen mukaansa Suomen valtiovarainministeriöstä on tullut varjohallitus, joka määrittelee hallituksen politiikan liikkumavaran. On viiden prosentin kestävyysvaje, joka vaatii 10 miljardin leikkaukset. On verosääntö: kokonaisveroaste ei saa nousta ja painopiste on siirrettävä tasaveroihin. On menosääntö, jolla laitetaan julkiset menot kuriin.

– Taustalla on EU:n talouskurisopimus, jonka mukaan valtion budjetin alijäämä ei saa ylittää kolmea prosenttia ja julkinen velka 60 prosenttia bruttokansantulosta. Rajat sinänsä ovat hatusta vedettyjä, eikä niillä ole mitään tieteellistä pohjaa. Suomessa nämä rajat ovat lievästi ylittyneet talouslaman takia ja uhkana oli EU-komission puuttuminen suoraan talouteemme. Nyt hallituksen ohjelma leikkauksineen on tyydyttänyt komissiota ja ilmeisesti se ei tule puuttumaan suoraan valtion menoihin.

– Nämä valtuudet komissio sai, kun Suomen eduskunta hyväksyi vuoden 2012 lopulla ”vakaus- ja kasvusopimuksen”, HE 155/202. Vastaan äänesti vain perussuomalaisten ryhmä, vasenryhmä ja yksi keskustan edustaja.

– EU ja euro natisevat liitoksissaan, kun Kreikka järjestää kansanäänestyksen lainaehdoista 5. heinäkuuta. Kreikkalaisten taistelu, Grexit edustaa radikaalia, kansainvälistä ja solidaarista liikettä talouskuria vastaan. Sitä vastoin Cameronin Britanniassa puuhaama kansanäänestys EU-jäsenyydestä, Brexit edustaa konservatiivista, nationalistista ja sovinistista suuntausta.

Kähmin mukaan EU reagoi kiihtyvällä propagandalla hajoamisuhkaan nostattamalla ”euronationalismia” Euroopan yhdysvallat tunnuksella. Espanjassa on rajoitettu ihmisten mielenosoitusoikeutta määräämällä suuria sakkoja. Suomessa on lehtitietojen mukaan perustettu valtion hallinnossa ”iskuryhmä” EU-kriitikkoja vastaan. Helsingin Sanomat on vaatinut otettavaksi Kreikalta oikeudet pois. Koventuneista asenteista kertoo myös se, ettei Kreikan kanssa ole käyty todellisia neuvotteluja, vaan on vaadittu alistumista Kansainvälisen valuuttarahaston, IMF:n, Euroopan keskuspankin, EKP:n ja EU-komission ohjelman ehtoihin. Vaarana onkin entistä autoritäärisempi hallinto koko EU:ssa.

– Euroopassa on käyty jo vuosia kamppailua EU-politiikkaa vastaan. Lakkoliikkeet ja torikokoukset vuosina 2010 – 2012, Blockupy Frankfurt mielenosoitukset EKP:n politiikkaa vastaan 2012 – 2015, Brysselissä mielenosoitus yhdessä TTIP-verkoston kanssa 2014.

– Etelä -Euroopassa on tapahtunut uusien puolueiden nousu, Syriza Kreikassa ja Podemos Espanjassa. Lontoossa ”Kansan kokous”, Peoples Assennbly Against Appely kokoaa vastarintaa leikkauspolitiikalle. Euroopan vasemmisto on muodostanut talouskurin vastaisen verkoston AAA, ”Alliance Againts Austery”.

– Suomessa on myös uutta liikehtimistä leikkauspolitiikkaa vastaan porvarihallituksen syntymisen jälkeen. ”Kaksi kättä ei riitä” mielenosoitus 10.6. kahden lastenhoitajan aloitteesta kokosi tuhansia ihmisiä. Samoin parin koululaisen aloitteesta syntynyt mielenosoitus 15.6. koulutuksen leikkauksia vastaan sai myös tuhansia ihmisiä liikkeelle. On syntynyt ”Saatte mitä tilaatte” -verkosto tiedottamaan leikkauspolitiikan vastaisista ajatuksista. On myös syntynyt Joukkovoima hallituspolitiikkaa vastaan -verkosto kokoamaan mielenosoitusta 22.8. Helsinkiin ennen budjettiriihtä. Suomessakin on mahdollista koota laaja yhteisrintama leikkauspolitiikkaa vastaan, arvioi Sippo Kähmi lopuksi.

Kuka on isäntä Suomen ja Naton välisessä sopimuksessa?

Kansalaisaktiivi Aaro Heikkinen Iisalmesta selvitti puheenvuorossaan ns. isäntämaasopimusta ja sen syntyä. Sopimuksen salainen valmistelu tuli esille eduskunnan kyselytunnilla 24.4.2014 edustajien Lapintie ja Yrttiaho toimesta. Ulkoministeri Tuomioja antoi ymmärtää, että sopimus tulee esille eduskunnassa syksyllä 2014 ja se hyväksytään vasta vuonna 2016. Kuitenkin puolustusvoimien komentaja Jarmo Lindberg allekirjoitti hallituksen puolesta yhteistyöpöytäkirjan nimellä tunnetun sopimuksen jo 4.9.2014. Asiaa ei käsitelty eduskunnassa ollenkaan, vaikka sopimuksella luovutetaan merkittävää päätäntävaltaa Naton sotilasjohdolle jo rauhan oloissa. Sopimus ei sisällä edes varaumaa ydinaseiden suhteen.

– Suomi sitoutuu sopimuksella toimimaan Naton sotilasdoktriinin mukaan ja perustamaan tukikohtia Suomeen Naton käyttöön. Tässä on kysymys paljosta muusta kuin pelkästä hernekeiton tarjoilusta sotaharjoitusten yhteydessä, niin kuin asia on yritetty kuitata julkisuudessa.

– Vasta kansalaisten aktiivisen painostuksen jälkeen sopimuksesta on tehty virallinen käännös. Kun sen lukee, ei jää epäselvyyttä, kuka tässä on isäntä ja kuka renki. Sopimus vaatii kansallisen lainsäädännön muuttamista monissa kohdissa. Sopimuksen perustuslaillisuus on asetettava kyseenalaiseksi jokaisen lain käsittelyn yhteydessä.

– Ehdottaisin, että sopimuksen vuosipäivänä 4.9. järjestetään mielenilmauksia eri paikkakunnilla, vaikka pienemmälläkin porukalla. Sillä tavalla saadaan pidettyä asiaa esillä, Aaro Heikkinen painotti lopuksi.

Keskustelun aikana päätettiin toimittaa kysely kansanedustajille suhtautumisesta isäntämaasopimukseen.

Miten eroon nollatuntisopimuksista?

Vakiduuni-kampanjan aktiivi Mika Kolehmainen Iisalmesta kertoi kampanjan tavoitteista ja keinoista. Puolitoista vuotta sitten selvitettiin metalliliiton toimesta jäsenistön huolia. 1400 vastauksesta 75 prosenttia liittyi pätkätyöhön. Joten liiton nuoret päättivät käynnistää kampanjan nollatuntisopimuksia vastaan. Asia nostettiin julkisuuteen viime syksynä ja tänä vuonna tammikuun 15. päivänä aloitettiin nimenkeräys kansalaisaloitteeseen. Keräyksen aika päättyy 15.7. ja nimiä on nyt koossa 65 000, joten vaaditut 50 000 nimeä on kirkkaasti kasassa.

– Vakiduunin tavoitteena on kahdeksan tunnin työ ja palkka, niin että toimeentulo saadaan työstä. Nollatuntisopimukset pitää kieltää ja vuokratyöhön on saatava minimipalkka ja vähintään 18 tunnin työaika. Pätkätyö pitää olla vapaaehtoista ja puskurityövoimasta on päästävä eroon. Yrittäjäriski kuuluu yrittäjälle ja työstä on saatava myös kunnon eläke. Vuokratyöhön tarvitaan palkanmaksuvelvoite ja työntekijät ansiosidonnaisen työttömyysturvan piiriin.

– Aloitteelle saatiin mallia jenkeistä ja Saksasta ja olemme kampanjoineet näkyvästi turuilla ja toreilla alueellisilla tempauksilla. Hallitusneuvottelujen aikaan päivystimme Smolnan edessä. Olemme olleet TV:ssä keskustelemassa, jakaneet lehdistötiedotteita ja olleet somessa näkyvissä. Olemme jopa keränneet ovelta ovelle nimiä kansalaisaloitteeseen.

– Tämä on yhdistänyt eri liittojen ihmisiä ja tukea on tullut Palvelualojen liitolta ja JHL:ältä. Tätä kampanjaa on ollut mukava tehdä ja tällaistahan ay-toiminnan pitäisi ollakin, Mika Kolehmainen korosti lopuksi.

Työaikaa kaikille

JHL-aktiivi Martti Vaskonen Joensuusta vaati työaikaa kaikille puheenvuorossaan. Hänen mukaansa työaikaa on lyhennetty historiassa useampaan kertaan. Siirtyminen kahdeksan tuntiseen työpäivään aikanaan ja myöhemmin viisipäiväiseen työviikkoon on kasvattanut työn tuottavuutta voimakkaasti. Tilastojen mukaan vuonna 1990 tehtiin Suomessa 4,4 miljardia työtuntia ja tänään tehdään aivan sama määrä. Väestö on kasvanut samaan aikaan 400 000 ja ulkomaista työvoimaa on tullut 100 000 työntekijää.

– Yhtälöä on mahdoton ratkaista, ellei yleistä työaikaa lyhennetä ja töitä jaeta uudelleen. Julkisella sektorilla työvoimasta on 80 prosenttia naisia, jotka tekevät kuluttavaa ja vaativaa työtä. Työssä uupuminen näkyy ensimmäiseksi kyynisyyden kasvuna, siinä joutuu potilasturvallisuus uhanalaiseksi.

– ”Kaksi kättä” mielenosoituksen järjestäjät onnistuivat esimerkillisesti saamaan lasten vanhempien tuen mielenosoitukselleen puolustamalla lasten tulevaisuutta. Työelämä tarvitsee inhimillisyyttä, sitä tarjoaa työajan lyhennys.

– Siirtyminen 30-tuntiseen työviikkoon vähentää sairaspoissaoloja ja parantaa monin tavoin elämänlaatua. Samalla kalliiden koneiden käyttöastetta voitaisiin nostaa. SKP:llä on olemassa valmis lakiesitys yleisestä työajan lyhentämisestä jo 90-luvun lopulta. Se on entistäkin ajankohtaisempi.

– Yleinen työajan lyhentäminen ja nollatuntisopimusten kieltäminen täydentävät toisiaan, Vaskonen huomautti lopuksi.

Keskustelussa kävi ilmi, että esimerkiksi Metso Jyväskylässä olisi halunnut siirtyä tuotannossa neljä kertaa kuuden tunnin työaikaan vuorokaudessa, mutta Elinkeinoelämä Keskusliitto esti sen. Porschen tehtailla Saksassa on siirrytty 34 tuntiseen työviikkoon ja työn tuottavuus on noussut kuusi prosenttia. Siinä olisi Sipilällekin mallia tuottavuusloikkaan yleisö naureskeli porukalla.

Hannu Ketoharju

 

Punaiset suvipäivät Sonkajärvellä

Lilli Laurinolli, Asko Julkunen ja Paavo Svenn kuuntelevat Antti Holopaisen alustusta

Punaisilla suvipäivillä 3.-4.7. 2010 päätettiin ehdottaa julkisia palveluja puolustavien kansalaisliikkeiden valtakunnallisen tapaamisen järjestämistä syksyllä Turussa. Samoin ehdotetaan Luokka-seminaarin järjestämistä Itä-Suomessa ensi talvikaudella.

Myös toimintaa suunniteltiin. Ylä-Savossa järjestetään vastustusta terveyspalvelujen keskittämiselle Iisalmeen ja eri paikoissa toimitaan perusturvan saamiseksi ja Nato-jäsenyyttä vastaan. Oulussa on koottu aloitteiden pohjaksi asukkaiden kokemuksia ja ehdotuksia julkisista palveluista, ideaa kannattaa käyttää muuallakin.

Järvenpään sosiaalisairaalan ylilääkäri Antti Holopainen käsitteli alustuksessaan laajasti sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämisen syitä ja seurauksia. Hänen mukaansa taustalla on maailmanlaajuinen vastasuuntaus Keynesiläiselle talouden sääntelylle, jossa julkisella taloudella oli keskeinen merkitys. Uusliberalismiksi kutsuttu talousoppi, jossa julkinen sektori ja sääntely on kaiken pahan alku, jyllää niin lännessä kuin idässäkin vapaiden markkinoiden nimissä. Sen käytäntöön soveltaminen alkoi Chilessä sotilasjuntan aikana

Suomessa murros alkoi Holkerin ”hallitusta rakennemuutoksesta” 80-luvulla, jatkui valtion yhtiöiden yksityistämisellä 90-luvulla ja sen jälkeen kilpailuttamisena ja yksityistämisenä kunnissa.

– Kehittyneille kapitalistimaille luotiin oma sosiaali- ja terveyspalvelujen yksityistämismalli. Kun kansaterveyslakimme aikanaan säädettiin, niin tähdättiin maksuttomaan kokonaisvaltaiseen terveydenhuoltoon ja se aloitettiin syrjäseuduilta lääkäripulan helpottamiseksi. Ja se tapahtui tiukassa valtion ohjauksessa, esimerkiksi Juuassa, jossa olin silloin töissä, valtionavut olivat 70 prosenttia terveydenhoidon kustannuksista, Holopainen kertoi.

– Valtionosuuslainsäädäntö on uudistunut kunnallisen itsehallinnon korostamisen nimissä. Tosiasiassa valtio on asteittain vetäytynyt vastuusta lakisääteisten sosiaali- ja terveyspalvelujen tuottamisessa. Kunnat saavat päättää entistä enemmän itse, kuinka palvelut järjestetään, perivätkö esim. terveyskeskusmaksua. Kunnissa päätösvalta on hyvin pienellä piirillä. Se esittää ratkaisut teknisinä eikä poliittista keskustelua synny. Usein vasemmistopuolueetkin hyväksyvät ne. Vastustajat on leimattu naurettavan vanhanaikaisiksi.

–  Julkisen terveydenhuollon ”kriisiyttämiseen” on käytetty hajautettua strategiaa. Esimerkiksi Lahdessa ajettiin toimiva omalääkärijärjestelmä alas. Pertti Karjalainen perusti siihen saumaan lääkäreiden välitysfirman MedOnen, joka pian laajeni päivystystoiminnasta koko terveyskeskuksen pyörittämiseen – kunnan tiloissa ja laittein.

– MedOnella oli lääkäri kolmeatuhatta asukasta kohti, kun normi edellyttää lääkäriä 1500-1700 asukasta kohti. Tietenkin palvelut heikkenivät ja se aiheutti tyytymättömyyttä, Holopainen sanoi.

Uusin vaihe on yleishyödyllisten yhdistysten ylläpitämien laitosten yksityistäminen. Reumasäätiön Heinolan sairaala ajettiin Kelan toimesta konkurssiin, nyt tulilinjalla on A-klinikkasäätiön omistama Järvenpään sosiaalisairaala, Holopainen arvioi.

-Valtiovalta suunnittelee eri puolilla maata syntyneiden sosiaali- ja terveyspalveluja tuottavien liikelaitosten yhtiöittämistä lainsäädännöllä, toteuttaakseen EK:n tavoitteita.

– Taistelu kehityksen suunnasta tulee kärjistymään. Julkisen terveydenhuollon heikentäminen on jo nyt johtanut eriarvoisuuden kasvuun. Keskimääräinen elinikä eroaa rikkaimman ja köyhimmän tulonsaajakymmenyksen välillä kuusi vuotta, päihde- ja mielenterveysongelmaisten osalta peräti 15 vuotta. Tilanne on selvästi perustuslain vastainen.

– On olemassa sosiaalinen tilaus puolustaa julkisia sosiaali- ja terveyspalveluja. Ulkoistamisia on alettu vetää takaisin, esimerkiksi Kouvolassa. Terveysasemia on palautettu omaksi toiminnaksi. Myös paluu omalääkäriin on mahdollinen, Holopainen totesi.

Vantaan kansanliike terveysasemien puolesta
Juha Kovanen kertoi vantaalaisten kamppailusta terveyspalvelujen puolesta. Sinnikäs toiminta tuotti 30 000 allekirjoitusta adressiin, jolla vaadittiin terveysasemien säilyttämistä lähipalveluna ja omana toimintana. Järjestettiin kuusi yleisötilaisuutta vantaalaisten järjestöjen kanssa; lakkautussuunnitelmista vihaiset asukkaat pääsivät kysymään päättäjiltä ja virkamiehiltä. Kampanja lähti liikkeelle kommunistien aloitteesta, vaikkei heillä olekaan yhtään valtuutettua. Päätöksenteko terveysasemien lakkautuksista tai toiminnan supistuksista on pystytty siirtämään syksyn budjettikokouksiin.

– Miten edistämme lähipalvelujen säilymistä Suomessa, Kovanen kysyi. Meidän on lisättävä paikallisten liikkeiden valtakunnallista yhteistyötä. Ehdotan, että syksyllä järjestetään valtakunnallinen tapaaminen lähipalvelujen puolesta.

Kotiapua vain huostaanottoja?

Anne Ruuskasen aihe oli Kotiapua vai huostaanottoa? – On tutkittu vaikeuksista selvinneitä lapsia. Tiedetään, että jopa yksi hyvä aikuissuhde riittää pelastamaan lapsen. Että joku antaa myönteistä palautetta: ”Sinä olet hyvä”.

Ruuskanen kritisoi voimakkaasti säästöpolitiikkaa, yksittäisten ratkaisujen kokonaisvaikutuksista ei kukaan kanna huolta. Toimivia systeemejä puretaan kilpailuttamisen seurauksena. Aikuiskoulutuskeskuksessa pakolaislasten kanssa tehty monipuolinen terapia- ja tukitoiminta muuttui kilpailuttamisen kautta pelkäksi kielikurssiksi kansalaisopistossa.

– Onko subjekti ja predikaatti tärkein asia vaikeista traumoista kärsiville lapsille ja vanhemmille, Ruuskanen kysyi. Ilman kokonaisvaltaista otetta tuhotaan helposti lasten tulevaisuus ja sehän se maksaa.

– Samanlaista tolkuttomuutta on lasten huostaanotossa. Avohuoltopalvelut on karsittu pois, vasta huostaanottovaiheessa aletaan keskustella perheiden kanssa. Usein siinä vaiheessa se on jo myöhäistä, ja joudutaan kalliisiin huostaanottoihin. Eikä silloinkaan kerrota kaikista oikeuksista perheille ja niin joudutaan kalliisiin oikeudenkäynteihin.

– Huostaanotot ovat tuplaantuneet lyhyessä ajassa ja perhesijoituspaikkoja ei ole riittävästi. Sen seurauksena alalle valikoituu sopimattomia perheitä, kun valvontaankaan ei ole tarpeeksi resursseja. Alalle on syntynyt yksityistä bisnestä hoitotukitahojen nimissä, kun sijoitetusta maksetaan 4000 euroa kuukaudessa. Valvonta on puutteellista, on tullut tietoon muun muassa joukkorangaistusten käyttöä, Ruuskanen kertoi.

Näistä asioista pitää saada tietoa hyvinvoiville suomalaisille. Saada heidät ymmärtämään, että puolustaessaan pahoinvoivien etuja he puolustavat myös omia etujaan ihmisinä, torjuvat väkivaltaa ja rikollisuutta, vetosi Ruuskanen lopuksi.

Oulussa kerätään kaupunkilaisilta ehdotuksia

Lilli Laurinolli kertoi Oulun Äksoniä!-kampanjasta, joka syntyi Oulun Vasemmistoseuran aloitteesta puolustamaan lähipalveluja. ”Hyvä koulu”-kampanja puolustaa pieniä kouluja ja vastustaa suurta ”keskityskoulua”. Terveyspalvelujen puolustamiseksi on haastateltu ihmisiä siitä, mitä he tarvitsevat. Mikko Viitanen tekee tulosten pohjalta vaihtoehtomallia Oulun palvelusuunnitelmalle.

– Minusta Vasemmiston johto on liian konsensushenkistä ja hyväksyy liian herkästi kunnissa säästöpolitiikan, siksi olen mukana Äksöniä-liikkeessä. Minusta puoluetoimintaan pitäisi kehittää toisenlaisia rakenteita, joilla voisi tukea vaihtoehtoista toimintaa. Yhteiskuntaa pitäisi muutenkin kehittää yhteisöllisempään suuntaan, esimerkiksi saada kokoontumistiloja asuinalueille.

Alipalkatut naiset pyörittävät ja käyttävät julkisia palveluja

Sunnuntain alustuksessa Katriina Oinas totesi, että julkisen sektorin merkitys naisille on erityinen. Vaikka naisten asema Suomessa on parantunut merkittävästi, niin edelleen tarvitaan feminististä politiikkaa. Heillä on edelleen päävastuu lapsista ja vanhuksista, hoiva-alojen työntekijöistä 90 prosenttia on naisia.

– Työmarkkinoiden segregaatio, jakaantuminen sukupuolen mukaan on Suomessa neljänneksi voimakkainta Euroopassa. Valta ja hyvät ansiot keskittyvät miehille. Asenteita pitäisi muuttaa jo kasvatusiässä, sanoi Katriina Oinas.

– Suuri julkinen sektori on naisvaltainen ja matalapalkkainen. Julkisen sektorin sisälläkin sairaanhoitaja ansaitsee vähemmän kuin konstaapeli, vaikka koulutus on pitempi. Vuonna 2008 naisten euro oli 80 centtiä ja palkkaero keskimäärin 500 euroa kuukaudessa. Eläke-euro on naisilla 78 centtiä. Vaikka hallituksella on tavoite kaventaa palkkaeroja, julkisen sektorin menojen leikkaukset vaikuttavat päinvastoin. Ne heikentävät muutenkin naisten asemaa. Lapset eivät voi valita, vanhempien tulot ratkaisevat palvelujen käytön ja yksinhuoltajista 85 prosenttia on naisia. Perheiden saama tuki on naisille tärkeä, samoin julkinen liikenne. Naiset käyttävät enemmän myös kirjasto- ja muita kulttuuripalveluja.

– Helsingissä tehtiin naisjärjestöjen toimesta kysely vuonna 2006 naisille tärkeistä, korjausta vaativista asioista. Tärkeintä oli palkkaerojen korjaaminen, toiseksi pätkätöistä luopuminen. Kolmanneksi perheväkivallan poistaminen ja tasa-arvo ja neljänneksi vanhusten aseman parantaminen.

– Tutkimusten mukaan naiset kannattavat pehmeitä arvoja, vastustavat ydinvoimaa ja kannattavat julkisia palveluja, koska ne paremmin antavat yhtäläiset mahdollisuudet naisille.

– Tarvittaisiin tutkimusta 90-luvun leikkausten vaikutuksesta naisten asemaan, totesi Oinas lopuksi.

Alustusta seuranneessa vilkkaassa keskustelussa Demokraattisen naisverkoston puheenjohtaja Kaija Kiessling kertoi eduskunnan päätöksestä, joka mahdollistaa virkojen muuttamisen toimiksi kunnissa. Tämä taas helpottaa palvelujen yksityistämistä. Hänen mukaansa naisten rintamaa on hajotettu myös ottamalla käyttöön uusia yksilöllisiä palkkausjärjestelmiä, jolloin lisiä jaellaan ”pärstäkertoimen” mukaan.  Hoitajan lähtöpalkka on yhä vain 1500 euroa kuukaudessa.